Kun jalat pettää

Pitkän tauon jälkeen yritän herätellä tätä blogia taas henkiin. Niin paljon on tapahtunut ja useasti olenkin ollut kirjoittamassa siitä tänne. Jotenkin vain asiat jäävät aina kesken. Tuntuu siltä että koko eläinharrastus, tai ennemminkin elämäntapa, vie liikaa energiaa. 

Olen alkanut käymään juoksulenkeillä koirien kanssa. Lapinkoira juoksee nätisti vieressä, mutta belgistä oikeen näkee kuinka se nauttii. Usein mietin miksi ihmeessä jaksan tätä kaikkea hälinää, mutta kun näen kuinka onnellinen toinen on, muistan taas että miksi. Ja siitä tässä postauksessa on kyse. Eläinten onnellisuudesta. 

Liian usein somen ihmeellistä maailmaa selaillessani törmään kuviin eläimistä joiden perus tarpeet evätään niin sanotun rakkauden ohella. Koiria pyörätuoleissa, marsuja raahaamassa takajalkojaan, kissoja sairauksineen. Ja kaikki mitä sanotaan on että voi kun ihana ja sitkeä kaveri. En väitä että kaikki nämä eläimet voisivat sillä hetkellä huonosti, mutta ajan kuluessa, ei voi seurata muuta kuin huonoa. 

Eläinten pyörätuoleja puolustellaan sillä, että ihan onnelliselta se näyttää. Unohdetaan kokonaan mitä kuuluu kyseisen eläimen elämään kuvan ulkopuolella. Sen ajan mitä pyörätuolia ei pidetä, eläin raahaa raajojaan perässään kuin märkää rättiä. Jalat hankaavat maahan aiheuttaen hankaumaa, etujalkoihin kohdistuu valtavasti rasitetta, puhumattakaan selkärangan ongelmista. Mitä se sellainen elämä oikein on? Monesti kysytään sitten että pitäisikö ihmisetkin pyörätuoleissa lopettaa. Ja tässä taas astuu kuvaan eläinten inhimillistäminen. Unohdetaan ettei eläin ymmärrä kuin ihminen, se ei kykene ymmärtämään miksi se on jatkuvissa kivuissa, se ei kykene ymmärtämään miksei se kykene elämään normaalisti. Eläimet sopeutuvat, tottuvat. Mutta se mitä ne eivät tee, on ymmärrä. 

Keskityn takapään halvaukseen, koska se on paljon puhuttu aihe somessa. Enkä vain voi ymmärtää miksi kukaan pistäisi eläimensä kärsimään sellaista. Jos eläin ymmärtäisi kuin ihminen, osaisi tehdä päätöksiä kuin ihminen, olisi tilanne varmasti erilainen. esimerkiksi koira, se elää hetkessä, ei tulevaisuudessa tai menneessä. Se eläisi siinä kivussa, ajattelematta että se voi joskus helpottaa. Se eläisi siinä kivussa muistelematta että sitä kipua ei joskus ollut. 

Joten miten ihmiset voivat antaa asian olla? Hyväksyä tälläistä?

Monet ovat kysyneet että mitä jos se tapahtuisi omalle koiralle, omalle eläimelle, mitä tekisin. Vastaus on selvä. Koska rakastan eläimiäni enemmän kuin itseäni, päästäisin ne kivuistaan, fyysisistä ja henkisistä. Ja koska haluan eläinteni olevan onnellisia, teen kaikkeni että ne säästyvät kivulta. 

Hiirten tutustuttaminen

Toinen näistä tytöistä jää kotiin :)

Kun uusi hiiri tulee kotiin, on muutamia asioita joita tulee väistämättä eteen. Uuteen paikkaan tutustuminen, sekä etenkin uusiin lauma tovereihin tutustuminen. Tässä tekstissä käsittelen sitä, kuinka tutustutan uudet tulokkaat laumaan.

Nämä kolme hiirtä ovat samaa laumaa

Ensimmäinen päivä, hiiri on juuri saapunut. Edessä on kahden viikon karanteeni. Karanteenillä suojaan hiirten terveyttä uuden tulokkaan mahdollisilta sairauksilta. Kahden viikon aikana ehdin arvioimaan hiiren terveyden tilaa ja sen mahdollisia muutoksia. Tässä ajassa muutokset ehtivät tapahtua jos ovat tapahtuakseen. Muunmuassa loiset ovat iso riski, sillä mikäli ne pääsevät valloilleen ison lauman kanssa. on niistä eroon pääsy suurempi ongelma, kuin vain uuden tulokkaan lääkitseminen.

Laumaan saapuu 3 uutta jäsentä (lavastettu tilanne)

Karanteeni loppuu. Mikäli hiiri on naaras, tällöin tapahtuu uuteen laumaan tutustuminen. Siirrän lauman, sekä uuden asukkaan erilliseen laatikkoon jossa on vain ruokaa, vettä ja purua. Tässä välissä siivoan kokonaan häkin, ja laitan sinne vain yhden mökin. Yksi mökki vähentää riitoja, sillä hiirillä on mahdollisuutena nukkua vain yhdessä paikassa, eikä uusi tulokas joudu niin helposti yksin nukkumaan. Hiiret viettävät erillisessä laatikossa noin 30min-1h. Tällä ajalla ne ehtivät tottumaan hieman uuteen tulokkaaseen. Pienempi tila ja vieras ympäristö vähentävät riitojen syntymistä.


Kun hiiret ovat viettäneet aikaa yhdessä vieraassa ympäristössä, eikä riitoja ole, siirrän kaikki terraarioon. Tässä vaiheessa seurailen hetken tarkkaan että homma lähtee toimimaan, eikä uutta tulokasta aleta rökittämään. Yleensä pystyn jo saman päivän aikana lisäilemään muitakin tavaroita terraan, mutta välillä on hyvä odottaa päivä. Helpointa on lisäillä tavarat pikkuhiljaa, niin riidoilta vältytään.

Uuden jäsenen tullessa laumaan on normaalia että kuuluu hieman piippailua ja kitinää, mutta mikäli riitely ei tunnu loppuvan, on parempi siirtää lauma takaisin vieraalle alueelle ja antaa viettää siellä vaikka yö. Naaraiden kanssa harvoin tulee ongelmia, uroksia en ole edes yrittänyt yhdistääm sillä ne ovat yksineläjiä.

Lopuksi vielä vauva saastetta ja pari viimesimmillään olevaa naarasta.

Vega, viimeisimmillään.

Tuittu, viimeisimmillään.

Vegan 14 vauvaa, tänään karsin 5.
 

Muumin bew poika ja splashed poika

Lemmikki lapselle?

Onko sopivaa antaa lapsen vastuulle eläintä? Ja millainen eläin olisi nuorelle lapselle oikeanlainen? Millaisilla asioilla on merkitystä lapselle eläintä hankkiessa? 

Eläin ei ole milloinkaan lasten lelu. Jokaisella eläimellä on oikeus hyvään elämään, omistajan ikään katsomatta. Siksi on tärkeää valita lapselle sopiva eläinlaji, jonka hoitoon lapsi itse kykenee. 

Ensimmäisenä tulee muistaa, ettei mitään eläintä saisi koskaan jättää täysin lapsen vastuulle. Kaiken hoidon lapsi voi itse tehdä, mutta päävastuun tulee olla aikuisella. On tärkeää että aikuinen ottaa myös itse selvää eläimestä joka lapselle on tulossa. 

Helppo hoitoiset pienet jyrsijät ovat suuressa suosiossa nuorten keskuudessa. Niitä on mukava seurata, helppo käsitellä ja kustannukset ovat pienet. Myös lyhyt elinikä tekee niistä hyviä ensilemmikkejä. Lapsella lopahtaa helposti kiinnostus eläimeen, joten pitkäikäinen eläin jouduttaisiin tälläisessä tilanteessa sijoittamaan uuteen kotiin, kun taas esim hiiri elää vain 1-2 vuotta. 

On tärkeä ottaa selvää eläimen vaatimuksista ennen hankintaa. Koira vaatii opetusta ja paljon läsnäoloa, jonka takia pienelle lapselle se ei ole sopiva eläin. Hamsterin vaatimukset taas ovat huomattavasti vähäisemmät, sekä siivouksen, opetuksen että läsnäolon suhteen.

On hyvä muistaa se, että eläimen pitää olla sellainen, jota myös vanhemmat pystyvät tarvittaessa hoitamaan. Esim jos lapsi haluaa käärmeen ja vanhemmat sitä pelkäävät, ei tällöin ole kannattavaa sellaista hankkia. 

Loppuun vielä päivitystä hiiristä. Ensimmäisten kolmen poikueen kaikki tytöt ovat jo löytäneet uudet kodit, pojista enää muutama ilman kotia. Luovutusikä on vasta viikon päästä jolloin lapset lähtevät uusiin koteihin. 

Pikku nakit

Viimeisimmät tekstit ovat olleet hieman surullisempia, niin ajattelin nyt taas puhua iloisemmista aiheista. Toki nämä surullisestkin aiheet ovat äärimmäisen tärkeitä, ellei joskus jopa tärkeämpiä kun iloiset asiat. Mutta ne iloiset asiat ovat niitä mitkä saa pysymään eläinharrastuksen parissa :)

6.2.16 syntyi kaksi hiiri poikuetta. Toinen oli 14 päinen nakki lauma, toinen 9 päinen. Aluksi jätin molempiin pesiin 7 poikasta, nyt olen myöhemmin vähentänyt ne niin, että toisessa pesässä on 5 ja toisessa 6. Heti seuraavana päivänä syntyi vielä yksi poikue, 7 päinen poppoo. Tästä en aluksi karsinut yhtään, mutta myöhemmin otin yhden selkeästi heikomman  pois. elikkäs yhteensä noin 15 pikku nakkia hiirulassa nyt :)

Muumi, poikaset syntyivät 6.2. ja syntyi 9kpl

Venus, poikaset syntyivät 6.2. ja syntyi 14 kpl

Sirius, poikaset syntyi 7.2. ja syntyi 7kpl

Yksi naaraista oli jäänyt tyhjäksi, ja meni nyt uudestaan pojan kanssa. Tulossa myös noin 3 viikon päästä uudelta punaselta hiiri tytöltä lapsia.

Kaikilla muillakin eläimillä on kaikki hyvin. Tosin juuri nyt koirilla on jonkun näköistä maha pöpöä. Molemmilla vatsat aivan sekaisin. Nyytin jalkakin on koiran pureman jäljiltä parantunut loistavasti.

Siriuksen lapset

Nyt näyttää siltä että huono onni eläinten kanssa alkaa vähän hellittämään :) Nyt vain toivotaan että hiirulassa kaikki nakit selviää, eikä samanlaista kömmähdystä käy kun viimeksi. Tällöin siis poikasia syntyi 6. Kaikki oli hyvin, kunnes yhtäkkiä 4 poikasista katosi kuin tuhka tuuleen kahden viikon iässä. Olen aika varma että syyllinen tähän oli samassa häkissä asuva emon sisko. Senkin oli tarkoitus synnyttää, mutta jäi tyhjäksi, ja tämän takia oli jäänyt samaan häkkiin emon ja poikasten kanssa.

No onhan ne ennenkin toimeen tullu?

Niin usein näkee ja kuulee erinäisten lajien yhdessäelosta. Ja ne mistä puhutaan eniten, ovat peto ja saaliseläin yhdistelmät. Usein lasketaan koira juoksemaan kanien kanssa, kissa päästetään marsujen häkkiin ja muuta vastaavaa. Useimmissa tapauksissa mitään ei oikeasti tapahdu. Onnekkaimmissa tapauksissa kehenkään ei satu ja molemmat osapuolet voivat myös henkisesti hyvin kohtaamisen jälkeen. Mutta mitä sitten kun näin ei tapahdukkaan?

Aloitetaan siitä, että koira ja kissa ovat petoja. Ne polveutuvat villipedoista, joilla on vahvat saalistusvaistot, joiden avulla ne selviävät luonnossa. koira ja kissa ovat domestikaation tuloksia, eli kesyyntyneitä. Tämän johdosta osa saalistusvieteistä on kitketty pois. Toki on yksilöitä ja rotuja joilla nämä ovat yhä korostuneita. Kissat ovat koiria huomattavasti saalistusviettisempiä. 

Jyrsijät ja kanit ovat saaliseläimiä. Niillä on vaistomainen tarve piiloutua ja paeta uhkaa. Joidenkin lajien domestikaatio on tapahtunut vasta muutamia satoja vuosia sitten, osa taas on ollut ihmisen rinnalla jo tuhansia vuosia. Ihmisen rinnalla vasta hetken olleet lajit ovat vielä hyvin villin esi-isiensä kaltaisia ja näin ollen säilyttäneet paremmin selviytymisvaistonsa. 

Miksi näiden kahden tyypin yhdistäminen siis olisi koskaan hyvä idea? 

Usein ajatellaan että "No eihän meidän Sesse ikinä mitään tekisi" ja "Aina ennenkin hyvin on mennyt". Varmasti näin on, eikä koira/kissa koskaan ennen mitään olekkaan tehnyt. Monesti näkee myös eri lajin eläimiä, jotka ovat hyviä ystäviä keskenään. Mitä voisikaan tapahtua?

Kuuluin itse ennen myös tähän samaan ryhmään. Ajattelin ettei oma koirani koskaan voisi mitään tehdä, kaikki mennyt hyvin ennenkin. Kunnes ei enää mennytkään. 

Seuraava teksti on itselleni erittäin arkaluontoista, enkä ole vieläkään käsittänyt tapahtumaa vaikka siitä jo kauan onkin. En ole ennen asiasta missään kertonut.

Kun muutin nykyiseen asuntooni, oli kaneja kaksi, kuin myös koiria. Kaikki meni loistavasti, kanit eivät välittäneet koirista eivätkä koiratkaan kaneista, niiden papanoita enempää. Kanit asuivat olohuoneessa, mutta niillä oli vapaa pääsy eteiseen ja keittiöön. Koirat ja kanit olivat myös päivät yhdessä, sillä olohuoneen ja eteisen välinen ovi oli rikki. Mitä muka voisi tapahtua?

Siru vasta kotiin saapuneena

Melkein heti muutti myös kämppäkaverini. Hän rakastui kaneihini niin, että innostui hommaamaan oman kanin. Niin meille muutti Siru. Siru yhdistettiin omien kanieni kanssa, ja pienen välien selvittelyn jälkeen se otettiin osaksi laumaa. Kanit asuivat yhä olohuoneessa, ovi oli yhä auki. 

Viikkoja kului, kaikki sujui hyvin. Toinen koiristani esitti kiinnostusta Sirua kohtaan enemmän kuin muihin kaneihin. Se saattoi tuijotella sitä transsissa pitkään. En uskonut sen olevan huono asia, olihan kani uusi ja koira varmasti ihmeissään, Siru oli aluksi koiriani kohtaan epäilevä, mutta nopeasti alkoi luottamaan niihin. 

Siru, Rino ja Nuppu

Ei olisi koskaan pitänyt luottaa, ei minun eikä Sirun. Sinä päivänä tulin normaalisti kotiin koulusta, koirat olivat iloisena vastassa. Tiitulla on tapana tuoda kotiin tullessani aina jokin lelu tai esine suussaan minulle. Joten en nähnyt sitä. Kävelin olohuoneeseen, koirat perässäni. Kaksi muuta kania tulivat normaalisti vastaan, mutta Sirua ei näkynyt. Kunnes Tiitu pudotti sen suustaan jalkoihini. 

Sen jälkeiset tapahtumat ovat aika sekavia, itkin hulluna Siru sylissäni, koirat pakenivat keittiöön. En muista koska olisin ollut niin vihainen niille, Huusin niin lujaa kuin keuhkoista lähti. Vaikka eiväthän ne mitään ymmärtäneet. Siru haudattiin vanhempieni pihalle ja olohuoneen ovi korjattiin. 

Usein olen äärettömän vihainen itselleni, minun olisi pitänyt tajuta, että petoeläin on aina petoeläin, vaikka se ei sitä puolta itsessään juuri näyttäisikään. Tapaus opetti varovaisuutta, enää ei koirat pääse samaan huoneeseen kanien kanssa. Uudemmat kanit Heta ja Milli ei tästä syystä ole edes tottuneet koiriin vaan pakenevat niitä piiloon. Ja ehkä se muistuttaa hyvin siitä että ne ovat saalista, niiden ei kuulu olla koirien kanssa. 

Muistakaa että tämä ei päde jokaiseen tapaukseen, mutta liian varovainen ei voi koskaan olla. Tapaus ei ole ainut, vaan näitä onnettomuuksia tapahtuu jatkuvasti. Pitäkää huoli rakkaistanne!

Koska on aika päästää irti?

Mistä tietää koska on aika päästää rakas lemmikki paremmille maille? Ja missä vaiheessa kannattaa yrittää vielä saada eläimestä elinkelpoinen? Kuinka kauan voimme antaa eläimen kärsiä, vain jotta itseämme ei sattuisi siitä irti päästäminen?

Tänään koulussa puhuimme eläinten hyvinvoinnista, etenkin tuotantoeläinten kohdalla. Jotenkin aihe kääntyi tästä ylipäänsä eläimen mielekkääseen elämään ja sen loppumiseen. Keskustelimme hoitojen pitkittämisestä ja niiden puutteesta. Tämä sai minut ajattelemaan taas asiaa tarkemmin, joten ajattelin siitä täälläkin puhua. 

Monesti näkee eläimiä joiden olisi pitänyt kuolla jo aikoja sitten. Lemmikkejä, joista vain ei ole osattu päästää irti. Nämä yksilöt eivät olisi ilman lääketiedettä edes hengissä enää. Koira joka ei enää pysty kävelemään, kannetaan ulos vain, jotta se voi ulostaa omia jalkojaan pitkin maahan. Joku onneton on täysin sokea, kuuro ja täysin tietämätön mitä ympärillä tapahtuu. Tämän annetaan törmäillä esineisiin ja elää jatkuvassa pelossa vain, että ihmisen ei tarvitsisi kokea surua sen pois mennessä. On myös niitä, jotka eivät ulkoisesti vaikuta sairailta, vaan vikaa on sisäisissä elimissä. Elämä ei enää ole elämisen arvoista. Kipu ja onnettomuus kalvaavat näiden onnettomien elämää. Nämä ovat niitä, joiden omistajia pitäisi ravistaa hereille;eläimesi ei voi hyvin.

Eläimen saapuessa kotiin, ottaa omistaja vastuun siitä. Omistajan vastuulla on tarjota eläimelle mielekäs ja kivuton elämä. Liian usein unohdetaan, että tämä vastuu jatkuu senkin jälkeen kun tämän tarjoaminen ei ole enää mahdollista. Silloin omistajan vastuulla on päästää eläimestä irti, vastuu päästää se kivuistaan. Tämä on vastuu mikä helposti unohdetaan, inhimillistetään eläimiä niin paljon että unohdetaan etteivät ne ymmärrä kuinka pitkään niiden elämä jatkuu. Eläin ei ymmärrä päiviä, viikkoja, vuosia, ne kaikki ovat vain ihmistä varten. Eläin ei sure kuolemaansa, sillä se ei ymmärrä sitä. Se ei myöskään osaa olla kiitollinen leikkauksesta joka sen hengen pelastaa. 

Kaiken kaikkiaan eläimelle tärkeintä on sen yksittäisen hetken laatu. On tärkeää miten se elää ja miten se kuolee. Ei kauanko se elää ja koska se kuolee. Nämä ovat ihmisten luomia käsityksiä. On käsitys siitä että pitkä ikä takaa hyvän elämän. Mutta lyhytikäinen hiiri voi elää paljon paremman elämän kuin 30 vuotias hevonen. Tähän kaikkeen vaikuttaa vain se, mitä ihminen tekee parantaakseen päivittäin eläimensä elämää. Ja sitten kun sitä ei voi enää parantaa, ei voi saada hyväksi, on suuri vaikutus sillä, päättääkö ihminen parantaa eläimen oloa lopullisesti vai pitkittää sen elämää vain oman kipunsa ja eläinten inhimillistämisen vuoksi. 

On tärkeää muistaa tämä: silloin kuin hyviä päiviä ja hetkiä on enemmän kuin huonoja, on eläimen elämä mielekästä. Mutta mikäli huonoja päiviä alkaa kertyä enemmän kuin hyviä hetkiä, on aika viedä loppuun oma vastuunsa eläimen omistajana ja antaa sen nukahtaa ikiuneen. 

Yhdessä vai yksin?

Onko eläimen parempi asua yksin vai vaatiiko se laumatoverin seuraa? Tähän kysymykseen törmää eläinten kanssa usein, ja mielipiteet ovat monesti eriäviä. Onko se lajitoverin seura sittenkään pakollista? Vai voiko se olla jopa haitallista?

On eläimiä mistä puhuttaessa on jo heti selvää että se ei voi yksin asua. Marsut, rotat, hiiret, degut, gerbiilit ja parvikalat ovat esimerkiksi ehdottomia laumaeläimiä eivätkä voi hyvin yksin. Näistä parvikalat ovat kuitenkin niitä jotka vaativat enemmän kuin viisi lajitoveria, kuin taas marsu voi hyvin yhden lajitoverin seurassa. Mistä sitten tietää mitkä eläimet tarvitsevat lajitoveria? Laumaeläimet ovat äärimmäisen sosiaalisia eläimiä ja niillä on usein pitkälle kehittynyt viestintä järjestelmä (kaloja lukuunottamatta). Ne nukkuvat usein samoissa paikoissa, kommunikoivat keskenään ja toimivat muutenkin yhdessä. Mitä herkemmin yksinäinen eläin leimautuu ihmiseen, se yleensä johtuu lajitoverin kaipuusta. Yksinäinen marsu leimautuu ihmiseen helposti ja siitä tulee rohkeampi. Mutta se ei riitä marsulle, sillä ihminen on suuria aikoja poissa kotoa, ei puhu samaa kieltä ja muutenkin toimii eri tavalla. Koskaan ihminen ei korvaa lajitoveria!

Kuva lainattu netistä 

Laumaeläimissäkin on niitä jotka eivät vain tule toimeen muiden kanssa. Myös useissa lajeissa urokset eivät tule toimeen keskenään. Esimerkiksi hiiri pojat harvoin tulevat toimeen keskenään, vaan saattavat pahimmillaan tappaa toisensa. Yksilöissäkin on eroja, kaikki eivät vain hyväksy lajitoveria samaan tilaan.

Erakkoeläimet ovat niitä joiden seuraan ei koskaan lajitoveria saisi laittaa. Hamsterit (paitsi roborovski) ovat yhtiä näistä eläimistä. Myös lähes kaikki matelijat ovat erakoita ja stressaantuvat muiden läsnäolosta. Yksineläjät ovat usein sellaisia, jotka saattavat lajitoverin nähdessään jopa tappaa toisensa. Käärmeet voivat elää yhdessä pitkäänkin ja näyttää voivan hyvin, mutta joku päivä kotiin tullessasi toinen onkin toisen kidassa. Käärmeet myös makoilevat päällekkäin, mutta tämä on kaukana laumaeläinten viattomasta makoilusta. Käärmeet dominoivat toisiaan makaamalla kasassa, ne myös tappelevat lämpimistä paikoista ja piiloista. Ja vaikkei tappelut tappeluilta näytä, ne ovat äärimmäisen stressaavia eläimelle.

Yhdessä elämisen riskit, kuva lainattu netistä.

Yksi poikkeus näistä on kani. Kani ei nimittäin ole laumaeläin vaan yhdyskuntaeläin. Kani pärjää hyvin yksin, eikä välttämättä tarvitse lajitoveria. Mutta kanille voi myös kaverin hommata. Kanit ovat myös todella sosiaalisia eläimiä, joten lajitoverin seura voi parantaa eläimen hyvinvointia, vaikka se ilman sitäkin voi elää hyvän elämän.

Ottakaa siis tarkkaan selvää kuuluuko eläimen elää yksin vai yhdessä, sillä saattaa olla todella iso merkitys eläimen elämään.

Loppuun vielä videota ja tekstiä uudesta eläinhuoneesta jonka sain vastikään valmiiksi. Eläinhuoneessa elää nyt siis marsut, hiiret ja yksi kaneista. Mahdollisesti myös käärme saattaa muuttaa pois olohuoneesta. Kolme muuta kania ovat yhä olohuoneessa.

Katso video eläinhuoneesta Tästä