Kun jalat pettää

Pitkän tauon jälkeen yritän herätellä tätä blogia taas henkiin. Niin paljon on tapahtunut ja useasti olenkin ollut kirjoittamassa siitä tänne. Jotenkin vain asiat jäävät aina kesken. Tuntuu siltä että koko eläinharrastus, tai ennemminkin elämäntapa, vie liikaa energiaa. 

Olen alkanut käymään juoksulenkeillä koirien kanssa. Lapinkoira juoksee nätisti vieressä, mutta belgistä oikeen näkee kuinka se nauttii. Usein mietin miksi ihmeessä jaksan tätä kaikkea hälinää, mutta kun näen kuinka onnellinen toinen on, muistan taas että miksi. Ja siitä tässä postauksessa on kyse. Eläinten onnellisuudesta. 

Liian usein somen ihmeellistä maailmaa selaillessani törmään kuviin eläimistä joiden perus tarpeet evätään niin sanotun rakkauden ohella. Koiria pyörätuoleissa, marsuja raahaamassa takajalkojaan, kissoja sairauksineen. Ja kaikki mitä sanotaan on että voi kun ihana ja sitkeä kaveri. En väitä että kaikki nämä eläimet voisivat sillä hetkellä huonosti, mutta ajan kuluessa, ei voi seurata muuta kuin huonoa. 

Eläinten pyörätuoleja puolustellaan sillä, että ihan onnelliselta se näyttää. Unohdetaan kokonaan mitä kuuluu kyseisen eläimen elämään kuvan ulkopuolella. Sen ajan mitä pyörätuolia ei pidetä, eläin raahaa raajojaan perässään kuin märkää rättiä. Jalat hankaavat maahan aiheuttaen hankaumaa, etujalkoihin kohdistuu valtavasti rasitetta, puhumattakaan selkärangan ongelmista. Mitä se sellainen elämä oikein on? Monesti kysytään sitten että pitäisikö ihmisetkin pyörätuoleissa lopettaa. Ja tässä taas astuu kuvaan eläinten inhimillistäminen. Unohdetaan ettei eläin ymmärrä kuin ihminen, se ei kykene ymmärtämään miksi se on jatkuvissa kivuissa, se ei kykene ymmärtämään miksei se kykene elämään normaalisti. Eläimet sopeutuvat, tottuvat. Mutta se mitä ne eivät tee, on ymmärrä. 

Keskityn takapään halvaukseen, koska se on paljon puhuttu aihe somessa. Enkä vain voi ymmärtää miksi kukaan pistäisi eläimensä kärsimään sellaista. Jos eläin ymmärtäisi kuin ihminen, osaisi tehdä päätöksiä kuin ihminen, olisi tilanne varmasti erilainen. esimerkiksi koira, se elää hetkessä, ei tulevaisuudessa tai menneessä. Se eläisi siinä kivussa, ajattelematta että se voi joskus helpottaa. Se eläisi siinä kivussa muistelematta että sitä kipua ei joskus ollut. 

Joten miten ihmiset voivat antaa asian olla? Hyväksyä tälläistä?

Monet ovat kysyneet että mitä jos se tapahtuisi omalle koiralle, omalle eläimelle, mitä tekisin. Vastaus on selvä. Koska rakastan eläimiäni enemmän kuin itseäni, päästäisin ne kivuistaan, fyysisistä ja henkisistä. Ja koska haluan eläinteni olevan onnellisia, teen kaikkeni että ne säästyvät kivulta.