Pikku nakit

Viimeisimmät tekstit ovat olleet hieman surullisempia, niin ajattelin nyt taas puhua iloisemmista aiheista. Toki nämä surullisestkin aiheet ovat äärimmäisen tärkeitä, ellei joskus jopa tärkeämpiä kun iloiset asiat. Mutta ne iloiset asiat ovat niitä mitkä saa pysymään eläinharrastuksen parissa :)

6.2.16 syntyi kaksi hiiri poikuetta. Toinen oli 14 päinen nakki lauma, toinen 9 päinen. Aluksi jätin molempiin pesiin 7 poikasta, nyt olen myöhemmin vähentänyt ne niin, että toisessa pesässä on 5 ja toisessa 6. Heti seuraavana päivänä syntyi vielä yksi poikue, 7 päinen poppoo. Tästä en aluksi karsinut yhtään, mutta myöhemmin otin yhden selkeästi heikomman  pois. elikkäs yhteensä noin 15 pikku nakkia hiirulassa nyt :)

Muumi, poikaset syntyivät 6.2. ja syntyi 9kpl

Venus, poikaset syntyivät 6.2. ja syntyi 14 kpl

Sirius, poikaset syntyi 7.2. ja syntyi 7kpl

Yksi naaraista oli jäänyt tyhjäksi, ja meni nyt uudestaan pojan kanssa. Tulossa myös noin 3 viikon päästä uudelta punaselta hiiri tytöltä lapsia.

Kaikilla muillakin eläimillä on kaikki hyvin. Tosin juuri nyt koirilla on jonkun näköistä maha pöpöä. Molemmilla vatsat aivan sekaisin. Nyytin jalkakin on koiran pureman jäljiltä parantunut loistavasti.

Siriuksen lapset

Nyt näyttää siltä että huono onni eläinten kanssa alkaa vähän hellittämään :) Nyt vain toivotaan että hiirulassa kaikki nakit selviää, eikä samanlaista kömmähdystä käy kun viimeksi. Tällöin siis poikasia syntyi 6. Kaikki oli hyvin, kunnes yhtäkkiä 4 poikasista katosi kuin tuhka tuuleen kahden viikon iässä. Olen aika varma että syyllinen tähän oli samassa häkissä asuva emon sisko. Senkin oli tarkoitus synnyttää, mutta jäi tyhjäksi, ja tämän takia oli jäänyt samaan häkkiin emon ja poikasten kanssa.

No onhan ne ennenkin toimeen tullu?

Niin usein näkee ja kuulee erinäisten lajien yhdessäelosta. Ja ne mistä puhutaan eniten, ovat peto ja saaliseläin yhdistelmät. Usein lasketaan koira juoksemaan kanien kanssa, kissa päästetään marsujen häkkiin ja muuta vastaavaa. Useimmissa tapauksissa mitään ei oikeasti tapahdu. Onnekkaimmissa tapauksissa kehenkään ei satu ja molemmat osapuolet voivat myös henkisesti hyvin kohtaamisen jälkeen. Mutta mitä sitten kun näin ei tapahdukkaan?

Aloitetaan siitä, että koira ja kissa ovat petoja. Ne polveutuvat villipedoista, joilla on vahvat saalistusvaistot, joiden avulla ne selviävät luonnossa. koira ja kissa ovat domestikaation tuloksia, eli kesyyntyneitä. Tämän johdosta osa saalistusvieteistä on kitketty pois. Toki on yksilöitä ja rotuja joilla nämä ovat yhä korostuneita. Kissat ovat koiria huomattavasti saalistusviettisempiä. 

Jyrsijät ja kanit ovat saaliseläimiä. Niillä on vaistomainen tarve piiloutua ja paeta uhkaa. Joidenkin lajien domestikaatio on tapahtunut vasta muutamia satoja vuosia sitten, osa taas on ollut ihmisen rinnalla jo tuhansia vuosia. Ihmisen rinnalla vasta hetken olleet lajit ovat vielä hyvin villin esi-isiensä kaltaisia ja näin ollen säilyttäneet paremmin selviytymisvaistonsa. 

Miksi näiden kahden tyypin yhdistäminen siis olisi koskaan hyvä idea? 

Usein ajatellaan että "No eihän meidän Sesse ikinä mitään tekisi" ja "Aina ennenkin hyvin on mennyt". Varmasti näin on, eikä koira/kissa koskaan ennen mitään olekkaan tehnyt. Monesti näkee myös eri lajin eläimiä, jotka ovat hyviä ystäviä keskenään. Mitä voisikaan tapahtua?

Kuuluin itse ennen myös tähän samaan ryhmään. Ajattelin ettei oma koirani koskaan voisi mitään tehdä, kaikki mennyt hyvin ennenkin. Kunnes ei enää mennytkään. 

Seuraava teksti on itselleni erittäin arkaluontoista, enkä ole vieläkään käsittänyt tapahtumaa vaikka siitä jo kauan onkin. En ole ennen asiasta missään kertonut.

Kun muutin nykyiseen asuntooni, oli kaneja kaksi, kuin myös koiria. Kaikki meni loistavasti, kanit eivät välittäneet koirista eivätkä koiratkaan kaneista, niiden papanoita enempää. Kanit asuivat olohuoneessa, mutta niillä oli vapaa pääsy eteiseen ja keittiöön. Koirat ja kanit olivat myös päivät yhdessä, sillä olohuoneen ja eteisen välinen ovi oli rikki. Mitä muka voisi tapahtua?

Siru vasta kotiin saapuneena

Melkein heti muutti myös kämppäkaverini. Hän rakastui kaneihini niin, että innostui hommaamaan oman kanin. Niin meille muutti Siru. Siru yhdistettiin omien kanieni kanssa, ja pienen välien selvittelyn jälkeen se otettiin osaksi laumaa. Kanit asuivat yhä olohuoneessa, ovi oli yhä auki. 

Viikkoja kului, kaikki sujui hyvin. Toinen koiristani esitti kiinnostusta Sirua kohtaan enemmän kuin muihin kaneihin. Se saattoi tuijotella sitä transsissa pitkään. En uskonut sen olevan huono asia, olihan kani uusi ja koira varmasti ihmeissään, Siru oli aluksi koiriani kohtaan epäilevä, mutta nopeasti alkoi luottamaan niihin. 

Siru, Rino ja Nuppu

Ei olisi koskaan pitänyt luottaa, ei minun eikä Sirun. Sinä päivänä tulin normaalisti kotiin koulusta, koirat olivat iloisena vastassa. Tiitulla on tapana tuoda kotiin tullessani aina jokin lelu tai esine suussaan minulle. Joten en nähnyt sitä. Kävelin olohuoneeseen, koirat perässäni. Kaksi muuta kania tulivat normaalisti vastaan, mutta Sirua ei näkynyt. Kunnes Tiitu pudotti sen suustaan jalkoihini. 

Sen jälkeiset tapahtumat ovat aika sekavia, itkin hulluna Siru sylissäni, koirat pakenivat keittiöön. En muista koska olisin ollut niin vihainen niille, Huusin niin lujaa kuin keuhkoista lähti. Vaikka eiväthän ne mitään ymmärtäneet. Siru haudattiin vanhempieni pihalle ja olohuoneen ovi korjattiin. 

Usein olen äärettömän vihainen itselleni, minun olisi pitänyt tajuta, että petoeläin on aina petoeläin, vaikka se ei sitä puolta itsessään juuri näyttäisikään. Tapaus opetti varovaisuutta, enää ei koirat pääse samaan huoneeseen kanien kanssa. Uudemmat kanit Heta ja Milli ei tästä syystä ole edes tottuneet koiriin vaan pakenevat niitä piiloon. Ja ehkä se muistuttaa hyvin siitä että ne ovat saalista, niiden ei kuulu olla koirien kanssa. 

Muistakaa että tämä ei päde jokaiseen tapaukseen, mutta liian varovainen ei voi koskaan olla. Tapaus ei ole ainut, vaan näitä onnettomuuksia tapahtuu jatkuvasti. Pitäkää huoli rakkaistanne!

Koska on aika päästää irti?

Mistä tietää koska on aika päästää rakas lemmikki paremmille maille? Ja missä vaiheessa kannattaa yrittää vielä saada eläimestä elinkelpoinen? Kuinka kauan voimme antaa eläimen kärsiä, vain jotta itseämme ei sattuisi siitä irti päästäminen?

Tänään koulussa puhuimme eläinten hyvinvoinnista, etenkin tuotantoeläinten kohdalla. Jotenkin aihe kääntyi tästä ylipäänsä eläimen mielekkääseen elämään ja sen loppumiseen. Keskustelimme hoitojen pitkittämisestä ja niiden puutteesta. Tämä sai minut ajattelemaan taas asiaa tarkemmin, joten ajattelin siitä täälläkin puhua. 

Monesti näkee eläimiä joiden olisi pitänyt kuolla jo aikoja sitten. Lemmikkejä, joista vain ei ole osattu päästää irti. Nämä yksilöt eivät olisi ilman lääketiedettä edes hengissä enää. Koira joka ei enää pysty kävelemään, kannetaan ulos vain, jotta se voi ulostaa omia jalkojaan pitkin maahan. Joku onneton on täysin sokea, kuuro ja täysin tietämätön mitä ympärillä tapahtuu. Tämän annetaan törmäillä esineisiin ja elää jatkuvassa pelossa vain, että ihmisen ei tarvitsisi kokea surua sen pois mennessä. On myös niitä, jotka eivät ulkoisesti vaikuta sairailta, vaan vikaa on sisäisissä elimissä. Elämä ei enää ole elämisen arvoista. Kipu ja onnettomuus kalvaavat näiden onnettomien elämää. Nämä ovat niitä, joiden omistajia pitäisi ravistaa hereille;eläimesi ei voi hyvin.

Eläimen saapuessa kotiin, ottaa omistaja vastuun siitä. Omistajan vastuulla on tarjota eläimelle mielekäs ja kivuton elämä. Liian usein unohdetaan, että tämä vastuu jatkuu senkin jälkeen kun tämän tarjoaminen ei ole enää mahdollista. Silloin omistajan vastuulla on päästää eläimestä irti, vastuu päästää se kivuistaan. Tämä on vastuu mikä helposti unohdetaan, inhimillistetään eläimiä niin paljon että unohdetaan etteivät ne ymmärrä kuinka pitkään niiden elämä jatkuu. Eläin ei ymmärrä päiviä, viikkoja, vuosia, ne kaikki ovat vain ihmistä varten. Eläin ei sure kuolemaansa, sillä se ei ymmärrä sitä. Se ei myöskään osaa olla kiitollinen leikkauksesta joka sen hengen pelastaa. 

Kaiken kaikkiaan eläimelle tärkeintä on sen yksittäisen hetken laatu. On tärkeää miten se elää ja miten se kuolee. Ei kauanko se elää ja koska se kuolee. Nämä ovat ihmisten luomia käsityksiä. On käsitys siitä että pitkä ikä takaa hyvän elämän. Mutta lyhytikäinen hiiri voi elää paljon paremman elämän kuin 30 vuotias hevonen. Tähän kaikkeen vaikuttaa vain se, mitä ihminen tekee parantaakseen päivittäin eläimensä elämää. Ja sitten kun sitä ei voi enää parantaa, ei voi saada hyväksi, on suuri vaikutus sillä, päättääkö ihminen parantaa eläimen oloa lopullisesti vai pitkittää sen elämää vain oman kipunsa ja eläinten inhimillistämisen vuoksi. 

On tärkeää muistaa tämä: silloin kuin hyviä päiviä ja hetkiä on enemmän kuin huonoja, on eläimen elämä mielekästä. Mutta mikäli huonoja päiviä alkaa kertyä enemmän kuin hyviä hetkiä, on aika viedä loppuun oma vastuunsa eläimen omistajana ja antaa sen nukahtaa ikiuneen.